Yhteisöllisyys tuottaa itsenäisyyttä


“Minä en ole mikään yhteisöihminen!”, olen kuullut monesti vastaukseksi, kun olen kertonut asuinyhteisöistä. Lähestulkoon poikkeuksetta ajatus alkaa kuulostamaan järkevältä, kun kerron että ei ole pakko muuttaa mihinkään kolhoosiin tai hippileiriin, vaan omaa yksityisyyttä voi olla niin paljon kuin haluaa: ihminen voi asua omassa yksityisessä normaalissa asunnos ja sen lisäksi hän…

Mikseivät ekokylät pelasta maailmaa?


Kävin tutustumassa eurooppalaiseen ekoyhteisöväkeen GEN Europen seminaarissa. Seminaari järjestettiin tunnin junamatkan päässä Berliinistä Bad Belzigissä sijaitsevassa Zegg -ekokylässä. Osanottajia oli 500 enimmäkseen Euroopasta, mutta tulijoita oli niin Havajilta, kuin Nigeriasta. Gen on loistopulju: Ideana on levittää ekokylissä kokeiltua tietämystä laajemmalle ja tukea syntymässä olevia projekteja. Gen tarjoaa verkoston niin maan…

Naapurin kovat vauhdit


Olin laittamassa isoa kattilallista matikkakeittoa, enkä ollut kutsunut ketään syömään. Ovelle koputettiin. - Moi, me tultiin kiikkumaan teidän riippumatossa, sanoi metrinmittainen naapuri. - Tietääkö ne siellä kotona, että te olette täällä. - Joo. Me sanottiin, että me mennään kauppaan ja sitten naapuriin keinumaan. Toinen tytöistä istui keinussa poikittain ja toinen…

Ei kinaa kotitöistä


Tätä kirjoitusta kannattaa jakaa, sillä olemme keksineet keinon, joka auttaa niin yhteisöjä, pariskuntia ja perheitä siinä yleisimmässä riidan aiheessa: kotitöiden jakamisessa.surkea työ on sellaista, jossa suorittaja on anonyymi, tekijä kokee, että työllä ei ole kenellekään merkitystä, eikä suoriutumista tai tuloksia mitata. (Lencioni 2013) Kotityö on surkeaa työtä.Siivoamme kerran viikossa pareittain…