Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri

Eräs mies oli kierrellyt Jyväskylän lähiseutuja ja ostanut kymmenen vuotta tyhjillään olleen maalaistalon ulkorakennuksineen parinkymmenen kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Talonkorjausprojekti opetti viimeksi alakoulun puukässässä nikkaroineelle miehelle korjaustaitoja ja pian mies muutti taloksi. Yksinkertaista rakennustekniikkaa oleva hirsitalo oli ollut helppo korjata ja mies ei myöntänyt, että olisi kertaakaan taloa korjatessa kaduttanut sen hankinta. Eräänä päivänä mies löysi taloonsa naisen. Nainen ei halunnut asua maalla, autolla kuljettavan työmatkan päässä. Nainen asui maalla osan viikkoa ja osan viikkoa vuokra-asunnossaan keskustassa.

Miesystäväni on puhunut, että hän haluaisi asua maalla, lämmittää puulla ja kasvattaa omaa ruokaansa ja soitella kontrabassoa häiritsemättä naapureita. En ole voinut jakaa samaa unelmaa: maalla kasvaneena olen kokenut yksinäisyyden ja sosiaalisen eristyksen, kun kotipaikallani ei ollut samanhenkistä seuraa tai mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Tavattuamme tarinan miehen tajusimme, että pariskunnan tapa asua voisi sopia meillekin. Voisiko kahden kodin taktiikalla saada molemmista parhaat puolet? Kahden kodin elämässä olisi tukikohta maalla ja kaupungissa. Voisin säilyttää jalkani Pispalassa, lähellä kulttuuririentoja ja elämää rikastuttavia ystäviäni ja maalla voisi viljellä vähän aaria isompaa plänttiä maata, tehdä tilaa vaativia projekteja, varastoida roinaa, päästä sienimetsään helposti, myöhemmin kasvattaa lapsia, mekkaloida tai mököttää ketään häiritsemättä.

Vielä hienompaa olisi hankkia yhteinen paikka kivojen tyyppien kanssa maalta Tampereen lähistöltä. Jotkut voisivat asua siellä vakituisesti toiset osa-aikaisemmin. Muutamien ystävien haaveillessa maalaisyhteisöstä olen tähän asti sanonut tiukasti pysyväni kaupungissa. Nyt olen innostunut. Kiinnostaisiko sinua yhteisö maaseudulla? Onko sinulla tiedossa lähistöltä potentiaalinen maatalo, joka voisi olla myynnissä tai vuokrattavana?