Mummokommuuni

Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen asuvat yhteisessä talossa. Yksi nauttii puutarhan hoitamisesta, toinen osaa leipoa ja kolmas on sosiaalisesti lahjakas. Naisten lahjat täydentävät toinen toisiaan, he pärjäävät keskenään talossa ja toimivat sen lisäksi turvapaikkana kahdelle orpolapselle. Heillä on asiat hyvin ja heillä on vielä jotain annettavaa muillekin. Nämä tädit tulivat mieieeni lapsuuden Elsa Beskowin satukirjasta kun mietin, mikä olisi helpoin tapa ikääntyville järjestää asumisensa niin että kotona voisi asua mahdollisimman pitkään, niin että arki olisi rikasta, ilman yksinäisyyttä ja että asukkaat tuntisivat olevansa jollekin tärkeitä.

Yhteisöllinen asumisen ajatellaan olevan normaalia opiskeluaikana ennen perheen perustamista. Perheen perustamisen aikaan muutetaan kaksioon. Perhe tarvitsee kasvaessaan lisää tilaa ja myöhemmin muutetaan suurempaan.  Lapset aikuistuvat ja muuttavat omilleen.  Vanhemmat jäävät asumaan liian isoa taloaan ja lähtevät sieltä vasta pakon edessä laitokseen. Toiset muuttavat  pienempään, ehkä naapurustoon josta ei tunne ketään.  Monet ihmiset asuvat koko elämänsä vuokralla. Vanhuuden varalla ei ole velatonta asuntoa. Pikkupalkkalaisen eläkekin on pieni.

Miksei yhteisöllinen asuminen voisi olla vaihtoehto myös perheen perustamisen jälkeen?  Opiskelijat perustavat kimppakämppiä opiskelukavereidensa kanssa. Minä viihdyn kolmekymppisten työssäkäyvien vielä perheettömien  kanssa yhteisössä.  Viisikymppiset eronneet voisivat perustaa uudenlaisen sinkkuyhteisön. Naiset elävät keskimäärin miehiään pidempään ja lesket voisivat muuttaa yhteiseen yhteisöön.

Olemme tapahtumajärjestäjä Orvokki Hyytisen kanssa ideoineet miten yksinäisiä vähävaraisia ikäihmisiä voisi auttaa. Mummokommuunin ideana on tarjota Helsingin seudulla yksin asuville ikäihmisille matala kynnys perustaa yhteisön tavalliseen isoon vuokrakämppään. Asukkaat voivat asua yhteisössä kokeiluluontoisesti kuukauden ja sen jälkeen halutessaan palata vanhaan asuntoonsa. Asukkaat saavat tarvitsemansa avun yhteiselämän aloittamisessa: heitä autetaan muutossa, heille tarjotaan heidän tarvitsemansa kotiapu, yhteisön kulttuuria tuetaan muodostumaan voimauttavaksi, tasa-arvoiseksi ja kaikkien voimavarat ja lahjat käyttöönottavaksi. Ristiriitojen selvittämisessä autetaan.

Tunnetko vanhempia ihmisiä, jotka hyötyisivät yhteisöllisestä asumisesta? Oletko miettinyt että yhteisöllinen asuminen voisi olla hyvä juttu, mutta uskaltaako sellaiseen hypätä? Haluaisitko muuttaa kokeiluluontoisesti vuokralle yhteisöön? Oletko vanhustenhoidon ammattilainen, omistatko vuokra-asuntoja, onko sinulla aikaa, hyviä ideoita tai kontakteja? Haluisitko mukaan tekemään? Mummokommuuni on mahdollisuus, Tampereella sellainen jo on.