Sosiaalinen pääoma

Olen lähes koko aikuisikäni asunut yhteisössä: Asuessa yhdessä muiden kanssa, elämään jää tilaa yllätyksille. Sosiaalinen kanssakäyminen on luonnollista, eikä siihen tarvitse nähdä ylimääräistä vaivaa. Asuinkumppaneista tai heidän kavereistaan voi tulla sydänystäviä.


Kun kotona ei voi teeskennellä, kohtaa ihmisen aidosti, kaikessa rauhassa. Elämäni rakkaimmat ihmiset ovat löytyneet omasta kodistani. Seurustelukumppaninikin ovat tulleet hakemaan minut kotoa.

Minulle perheettömälle, ekstrovertille ihmiselle huone yhteisössä on hyvä vaihtoehto. Läheisten suhteiden lisäksi ympärille muodostuu myös heikkojen sosiaalisten sidosten verkosto, sosiaalista pääomaa. Tiedän paljon ihmisiä, jotka tekevät hienoja juttuja. Kuulen puskaradion kautta Tampereen mielenkiintoisimmista tapahtumista, joita ilmoittelu on yleensä vähäistä. Jostain luin että juuri heikkojen sosiaalisten sidosten kautta löytyvät uudet kiinnostavat mahdollisuudet esimerkiksi työpaikat.

Sosiaalinen pääoma muuttuu jossain määrin taloudelliseksi eduksi. Jakamalla tilaa voin elää kodissa, johon minulla ei muuten olisi varaa. Voin lainata monia hienoja tavaroita kämppiksiltäni: käyn esimerkiksi melomassa kämppiksen kajakilla ja autoni on yhteisön yhteiskäytössä. En ostele kodinkoneita, kun jollain meistä seitsemästä kuitenkin on tarvittava vekotin.